Nuts 300 km 3.sija Xero Shoes Mesa Trail -paljasjalkakengillä


Paljasjalkakengät, Juoksu by Antin Lihashuoltamo / Antti E., 13.09.2021
Koronapandemia sotki kauden 2020 suunnitelman juosta UTTF kisat uudestaan, kun kauden eka kisa NUTS KK 160 km peruttiin. Eli ajatuksena oli tehdä se sitten tänä vuonna.

NUTS-poppoo keksi järkätä Suomen ensimmäisen 200-mailin kisan heinäkuussa 2021. Suunnitelma UTTF kiertueen uusimisesta lensi heti romukoppaan, nyt olisi uutta reittiä ja reilun mittaiset huoltovälit ja oikeaa erämaata YES. Jokelle viestiä: ”onnistuuko vaihtaa KK 160 km NUTS 300 kisaan?” vaihto onnistui pienellä välirahalla ja sittenpä oli kauden 2021 päämatka selvillä.




Intro

Kausi 2020 ei sujunut muutenkaan odotusten mukaisesti, NUTS yph:lla tuli keskeytys Kalmankaltion huollossa. Kisa oli alusta alkaen todella vaikea ja olo uupunut, ei vaan jaksanut. Keskeytys ei edes harmittanut yhtään, kroppa ja mieli oli korona-ahdistuksen uuvuttama, keskeytys oli helpotus. Oli aistittavissa jonkinlaista ylirasitusta, ehkä olisi pitänyt tyhjentää kalenteri kisoista?!

Syksyllä oli vielä kotikisat Vaarojen maraton 130 km ja Joensuun Nightrun, ei niistä voi jäädä pois kun nimi on listalla. Ehtiihän alkutalvesta ottaa iisimmin, ensin kisat pakettiin. Nämä oli siinä vaiheessa kun NUTS 300 kisasta ei vielä tiedetty. Mutta lähtökohta NUTS 300 treeneihin oli reilu ylirasitustila ja siitä kuopasta treenimotivaatiota piti lähteä varovasti kaivamaan.



Talvi kulahti erilaisten lumiaktiviteettien parissa, oikeaa treeniä ei oikein jaksanut tehdä. Ja päätin, että en ala väkisin vääntämään vaan annan palautumiselle aikaa. Tammikuussa kotirataultra meni melko helposti, mutta helmikuussa jäi sekin kesken. Harjoittelu meni samaa rataa taiteillessa pitkälle kevääseen.


Valmistautuminen

Touko-kesäkuussa lopultakin alkoi jaksaa ja sain raavittua useamman määräviikonloppu rypistyksen. Jotkut olivat jo luovuttaneet NUTS 300 haaveensa vähäisen treenin vuoksi. Minulla usko alkoi vahvistua ja ”kyllä se läpi menee”, sanoin Einille varmaan ärsyttävän monta kertaa. Ei sinne sijoituksia lähdetä hakemaan, läpäisy on jo voitto ja saavutus mihin voi olla tyytyväinen. Viimeiset varusteet alkoivat olla hankittuna kesäkuun alussa. Reittijälki oli vielä lataamatta Suunnon kelloon, eikä se sitten jostakin syystä siihen onnistunutkaan. Laitoin 11. kesäkuuta Garmin Fenix 6 tilaukseen, oli aika vaihtaa merkkiä kolmen Suunnon jälkeen. Tietenkään en ehtinyt testata Garminin reittiopastusta ennen kisaa, no kaipa se on suht helppo…

Garmin-rannetietokoneet [Varuste.net, avautuu uuteen ikkunaan]

Kevään aikana tein kaksi isompaa muutosta harjoittelussa. 1. Aloin juosta paljasjalkakengillä 1-3 lenkkiä asfaltilla joka viikko. 2. Pitkissä treeneissä ja sellaisten yrityksissä käytin ainoastaan Tailwind urheilujuomaa eri makuja ja vahvuuksia jne. Kehoni tuntui tykkäävän ohutpohjaisesta kengästä. Ajatus NUTS 300 kisan alusta loppuun paljasjalkakengillä menemisestä alkoi nostaa päätään. Piti vain löytää Feelmaxeja maastokelpoisempi töppönen. Kengäksi valikoitui XeroShoes Mesa Trail, sukat Feelmax Tundramerino varvassukat ja Swix trail-sukat niiden päälle. Juoksusauvat aiheuttivat enemmän päänvaivaa, uudemmat sauvat hankin syksyllä ja otin ne 5 cm pitempänä mitä ekat sauvat, eikä niillä tuntunut pääsevän kunnolliseen sauvakävelyrytmiin. Ne jäivät kotiin, otan ehjäksi jääneen vanhan lyhyemmän sauvan edes varmuuden vuoksi mukaan. Loppujen lopuksi ostin Äkäslompolosta kisaa edeltävänä päivänä uudet huippu kevyet sauvat ja ne lähtivät reppuun alusta lähtien mukaan. Vielä muutama sana dropbageistä, kaksi pussia Tailwindiä ja kuiva buffi per huolto ei mitään muuta.

Xero Shoes Mesa Trail naisten
    Xero Shoes Mesa Trail naisten
139.00 €
(4)
Heti varastossa



Startti

Hypätäänpä sitten Lemmenjoelle, kisa lähti liikkeele helppoa neulaspolkua. Ennakkosuosikit taisivat hävitä aika nopsaan näkymättömiin. Itse koitin hakea omaa helppoa vauhtia, ripustautumatta porukoihin vain omaa kulkua kuulostellen. Olin heti kisaan ilmoittauduttuani sanonut Einille, että olisi kiva päästä menemään yksin nimenomaan tässä kisassa. Kisan alussa se oli tietenkin lähes mahdotonta, kun oltiin jonossa kuin köyhäntalon porsaat. Hieman ennen Morgamojan kultalaa pääsin hetkeksi irti porukoista, ehkä vähän innostuen vauhtiin, mutta vain vähän. Ohitinpa jopa kaksi juoksijaa ennen Martin Iiskon paloa. Toki he saivat kiinni, kun pysähdyin täyttämään pulloja ja samalla latasin kaikki kuusi lötköä Tailwind jauheella. Porukkaan liittyi lisäksi vielä neljäs juoksija, sillä kokoonpanolla lähdimme hakemaan suuntaa poluttomalle taipaleelle. Se alkoikin kivasti kunnon tunturikoivikkopusikolla ja kohtapa siinä oli lisukkeena vähän rakkakivikkoa. Suunnassa pysyminen oli alun jälkeen helppoa, koivikon seassa oli sopivasti muutamia mäntyjä kiintopisteiksi. Porukkamme hajosi, tai ainakaan minä en muita nähnyt, menin vain eteenpäin. Seuraavaksi alkoi sitten tulla erilaisia variaatioita soista, kosteaa, märkää, kuivaa, ihan kaikkea. Välillä alustana oli kovaakin maata, mutta pusikkoa riitti. Jossakin vaiheessa meitä oli kolmen miehen porukka ja mönkijäuran alettua alkoi taas ilmaantua lisää porukkaa. Ilta alkoi olla pitkällä en edes katsonut kelloa, mutta lievä väsymys kertoi asian laidan riittävän selkeästi. Jossakin 70 km paikkeilla otin sauvat käyttöön, vatsa tuntui jotenkin aralta suolla loikkimisesta. Imeytymisen suhteen ei ollut mitään ongelmaa, lihakset vain olivat saaneet yliannoksen suunnistustyyppistä liikettä. Päätin rauhoittaa menoa Kalmankaltioin huoltoon saakka, siispä sauvakävelyä sinne. Seuraan liittyi seurakaveri Antti, taidettiin kumpikin olla siinä vaiheessa vähän ryyneitä, eikä oikein huvittanut juosta. Sanoinkin kaimalle, että minä nukun Kalmankaltion huollossa jonkin aikaa, yöunet olivat olleet kisaa ennen liian lyhyitä.



Lopulta aloimme lähestyä huoltoa. Matkalla tuli vastaan muutamia juoksijoita ja muutama oli jo ehtinyt mennä Hettaa kohti vievälle uralle. No eipä sillä väliä, ne on muut ketkä näissä karkeloissa jahtaa podium -paikkoja, minä olen tavoittelemassa läpipääsyä, ei muuta. Huoltoon päästyämme alkoi tarjoilu pelata, tuotiin ruokaa ja juomaa. Söin kirjolohikiusausta ja join mukillisen cokista, latasin kellon ja lötköihin Tailwindiä ja kolmeen lötköön myös vedet. Reppuun vaihdoin uuden pussin Tailwindiä, nyt maustamatonta. Ja näiden hommien jälkeen nukkumaan, paikka löytyi Black Diamondin teltasta. Vetäisin avaruuslakanan päälleni ja vaihtovaatenyssäkän tyynyksi ja unille. Herätystä en laittanut, uskoin että en nuku liian kauan näillä varusteilla. Noin kahden tunnin kuluttua heräsin ja lähdin hissukseen jatkamaan kohti Hettaa.


Kohteena Pallas

Heti alkuun tuli muutaman sadan metrin mittainen pummi, kun lähdin huussin vasemmalta puolelta menevälle uralle. Siinä alkoi mukavasti lämmöt nousta, kun palasin takaisin manaten hölmöyttäni. Vähän matkaa kuljettuani harmitus kasvoi, kun Tero, toinen seurakaverini tuli vastaa sauvojen kanssa varovasti edeten. Hänen kisa olisi jäämässä tähän huoltoon, koska polvi oli niin huonona. Hetken harmitus pyöri mielessä, mutta oli pakko keskittyä omaan kisaan.



Etukäteen ajatuksena oli laittaa sauvat reppuun kiinni, kun saisi ensin kropan heräteltyä unien jäljiltä juoksuvireeseen. Mutta hetken aikaa edettyäni hiekkaista mönkijäuraa, hiekka oli hienoa melkein tomua. Alkoi tuntua, että juokseminen tuossa tomussa kuluttaa voimia enemmän kuin sauvakävely ja etenemisnopeus voi olla lopppujen lopuksi myös hitaampaakin juosten kuin sauvakävellen. Uudet sauvat tuntuivat kuin ne olisivat käsien jatkeet, kävely oli heti alusta lähtien helppoa ja yllättävän nopeaakin. Tietenkin luulin tässä vaiheessa, että takaa alkaa tulla porukkaa ohi sauvakävelijästä, ihan sama pääasia että pääsen maaliin.



Sauvakävely tuntui sujuvan, Tailwind meni alas ja energia riitti. Ihmettelin kyllä, että laskennalisesti pitäisi mennä enemmän nestettä ja energiaa. Mutta kaikkien merkkien mukaan kaikkea oli riittävästi, hikeä erittyi koko ajan, kusi suht kirkasta ja jaksaminen tasaista. Ei mitään syytä muuttaa hyvää rytmiä, antaa sauvojen heilua. Useaman tunnin kuluttua saavutin ensimmäisen selän, ehkäpä kaikki ei tulekkaan ohi. Ketään ei tullut ohi. Selkiä alkoi tulla lisää vastaan, en laskenut paljonko, mutta aika paljon. Pöyrisjärven erämaassa hävisi ajan- ja paikantaju, en ajatellut kuljettua matkaa tai paljonko on edessä. Kädet ja jalat toimivat kuin hyvin rasvattu kone. Kaipa löytyi oikea flow-tila. Lopulta reitti alkoi laskeutua tunturista alemmaksi, kaiketi se paljon parjattu asfaltti olisi lähellä? No ei se ihan lähellä ollut, verenhimoiset itikat kyllä olivat lähellä ja niitä riitti! Perkele, ei auta, se on vaan mentävä niin kauan kun reittijälki päättyy Hetan huoltoon, siellä ei ole itikoita. Lopulta asfalttiosuus alkoi, vaivaiset 17 km huoltoon syömään ja nukkumaan. Pari selkää tuli vielä tällä pätkällä vastaan. Huollossa henkilöstö oli taas avuliasta ja ruokaa ja juomaa tuotiin pöytään jne. Ruokailun jälkeen kävin vielä vessassa ottamassa sukat pois jalasta, niissä kun tuntui olevan mukana osa reitin hiekasta. Jalat olivat myös hiekkaiset, pesin jalat ja varvassukat toiset, sukat päätin hylätä dropbagiin. Jalkojen pesun jälkeen menin jumppasaliin patjalle avaruuslakanan alle nukkumaan, enkä laittanut herätystä. Heräsin noin kahden tunnin kuluttua, en katsonut silloin tarkkoja aikoja, enkä alkanut niitä tarkistella jälkikäteen kirjoittamista vartenkaan. Nyt hoidin lötköjen lataamisen vasta herättyäni, en tainnut ottaa edes uutta pussia dropbagistä, Kalmankaltion huollosta otetussa oli vielä reilusti jauhetta. Otin mutaman kofeiinipitoisen annospussin mukaan, että on sitten piristystä matkan edetessä. Mukillinen cokista namaan ja kohti ulko-ovea. Samaan aikaan huollosta oli lähdössä myös Lehtosen Jussi, lähdettin porukassa, ehkäpä päästään mukavammin vauhtiin. Mentiin porukalla Pyhäkeron nousuun, siinä Jussi sanoi, että parempi että minä menen omaa vauhtia kun ei pysy mukana. Olin taas yksin, mutta tiesin että tuolla jossain edessä on selkiä, jotka ovat poimittavissa, kunhan en väsähdä. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, tunnista toiseen tasaista etenemistä sauvakävellen. Ketomellan lenkki oli ennakko-odotuksissa todennäköinen itikkahelvetti, ja sitä sinne meno olikin, laitoin jopa kuorivaatteet päälle että saisi jonkinlaisen rauhan verenimijöiltä. Yllättäen jaksaminen oli edelleen hyvällä tasolla, olin varma, että vielä tulee selkiä vastaan ennemmin tai myöhemmin. Ketomellan lenkillä täytin pullot asfalttitien ali virtaavasta joesta, samalla huuhdoin pään ja kastelin lippiksen, ihan niinkuin olin tehnyt jo aiemminkin kisan aikana. Yllättäen Hietajärven puoli reitistä ei ollut ollenkaan semmoinen hyttyshelvetti, mitä olin ennakkoon kuvitellut. Mieli piristyi, lopultakin pääsen tunturiin, pois verenimijöiden ulottuvilta.


Haave podiumista

Noin 10-15 km ennen Pallaksen huoltoa vastaan tuli mies hölkäten, hän kertoi että olen sijalla seitsemän tai kahdeksan ja edelläni on useita väsähtäneitä juoksijoita. Ensimmäisen kerran mieleeni livahti ajatus, että voisin jopa yllättäen päästä viiden joukkoon sijoituksissa, ehkä jopa podiumille. Jaksaminen oli edelleen samalla tasolla mitä se oli Kalmankaltiosta alkaen ollut, tuli tunne, että nyt on mahdollisuus mihin vain.



Niinhän siinä kävi kun matkaa oli noin 4 km huoltoon, olin poiminut useita selkiä ja nousin ensimmäisen kerran kisan aikana miesten kolmoseksi. Viimeinen kolme kilometriä Pallaksen huoltoon on ”helppoa” sorastettua ulkoilureittiä ja koko matka suhteellisen loivaa alamäkeä. Juoksin koko matkan huoltoon, tiesin että ainakin Eini on siellä vastassa. Parisataa metriä ennen huoltoa kuului tuttuja ääniä, Eini ja Tero olivat vastassa, tuli hyvä mieli kun näki pitkästä aikaa omia porukoita. Olin huoltoon tulessa hyvissä voimissa, väsymystä ei tuntunut, mieli oli hyvä sijoituksen nousun vuoksi.

Monipuolinen valikoima laadukkaimpia juoksuvarusteita [Varuste.net, avautuu uuteen ikkunaan]

Huollossa olisi päässyt suihkuun ja sänkyyn nukkumaan, mutta minusta se kuulosti ”kermaperseilyltä”, joten jätin ne tässäkin huollossa väliin. Tämä huolto pitää tehdä nopeasti, nyt ei ole syytä näyttää minkäänlaista heikkouden merkkiä. Tein pitsatilauksen ja otin alkoholittoman oluen kyytipojaksi, samalla rauhoittelin Einiä ja Teroa, kun he tuntuivat olevan hieman liian kovilla kierroksilla. Tässä dropbagissa oli myös puhdas Ultra Sisun paita, oli kiva saada kuiva paita päälle. Samalla, kun söin, Eini ja Tero täyttivät lötköt ja etsivät reppuun ne vähät tarvikkeet mitä tarvitsin loppumatkalle. Huollossa meni noin 45 minuutia. Oli aika lähteä katsomaan tuleeko Saara ja Jarkko selkä edelä vastaan?



Pallakselta lähtö oli noin klo 16, taivas oli pilvetön, tästä jahdista tulisi haastava. Pallas Rauhala väli on hyvin erilainen verrattuna muihin osuuksiin, alusta on enemmän Kolin tyyppistä. Alkupuoli on myös kuivaa, luonnon vettä ei juurikaan ole. Noin 10 km jälkeen oli selvää, että en pysty ajamaan Saaraa ja Jarkkoa kiinni, kuumuus teki tehtävänsä. Eteneminen oli hoipertelua, vettä olisi syytä löytyä että saisi jäähdytettyä päätä. Lopulta tuli olemattoman pieni suopuro, siinä sai juuri ja juuri huuhdottua pään ja niskan sekä kasteltua lippiksen. Loppu matka pitää keskittyä siihen, ettei kukaan tule takaa ohi. Rauhalan etappi söi miestä rotan lailla, homma alkoi pikkuhiljaa tuntua oikealta ultrajuoksulta.


Hallusinaatioita ja jalkojen käskytystä

Ennen Pahtavuomaa alkoi ensimmäiset hallusinaatiot, kivet muuttuivat Nutsin pakuiksi, kuului puhetta välillä edestä, välillä takaa. Silmissä alkoi hetkittäin mustua, oli aika pysähtyä hetkeksi huilaamaan. Nyt laitoin varmuuden vuoksi herätyksen noin 10 minuutin päähän, se saisi riittää. Ajatus takaa tulevista ahdisti mieltä, yritin katsoa gps-seurantaa, ei verkkoa…pitää vaan jaksaa edetä. Matka eteni tuskastuttavan hitaasti, se aiemmin löytynyt flow oli hävinnyt, nyt edetään loppumatka sisulla ja sydämellä!



Äkäskeron nousu olisi viimeinen iso nousu ja sen jälkeen tulisi Peurakaltion huolto. Vuonna 2020 satamailinen jäi siellä kesken, nyt ei jää. Äkäskeron nousussa alkoi taas mustua silmissä, pakko ottaa toiset 10 minuutin unet. Itikoita oli tässäkin kohtaa sen verran, että nukahtamaan ei kunnolla päässyt. Pakko jatkaa, muuten joku saa kiinni ja podium -paikka viedään kuin tikkari lapsen suusta. Yritin taas katsoa seurantaa, verkkoa ei ollut. Hetken kuluttua kuului puhelimesta jonkinlainen ääni, alkoi netti toimia. Avasin seurannan, huomasin kaksi palluraa lähellä Äkäskeron huippua. Sen enempää analysoimatta laitoin puhelimen repun taskuun ja lähdin juoksemaan. Nyt olisi pakko piiskata vauhtia väsyneeseen kroppaan, kyllä jalat juoksee kun pää käskee. Juoksin Äkäskerolta alas, jatkoin juosten Peurakaltion huoltoon. Siellä otin pari mukillista vettä. Pulloissa oli Tailwindiä riittävästi loppumatkalle. Tähyilin perään, oliko perässätulijat niin lähellä, että tajuaisivat lähteä jahtaamaan selkääni? Parempi jatkaa juoksua ja katsoa kenties seurannasta myöhemmin tilannetta. Jonkun matkaa juostuani päätin katsoa onko pallerot lähestyneet, vai olenko saanut kasvatettua eroa. Helpotus olikin suuri kun huomasin lähimpien palleroiden kuuluvan 240 km mtb kisailijoille. Omat kilpakumppanit näyttivät olevan turvallisen matkan päässä, voisin mennä maaliin suht rauhallisesti ilman pelkoa sijoituksen menettämisestä.


Loppurutistus

Joku kysyi ennen kisaa tavoiteajasta, en oikein osannut tarkkaan sanoa, kolme vuorokautta oli ennakkoon ajatellen maksimaalinen suoritus, sen alle en uskonut pystyväni. Maaliin pääsy olisi vaikean talven jälkeen voitto, olipa aika mikä hyvänsä. Nyt alkoi näyttää siltä, että pystyn ylittämään kaikki ennakkotavoitteet, vieläpä podiumille. Pitää vaan painaa maaliin saakka, sijoitukset kun katsotaan vasta maalilinjan jälkeen. Tämän kisan ennakkosuosikit olivat pehmenneet Tuomasta lukuunottamatta ennen Hettaa. Tuomas joutui lopettamaan kisan Pallakselle. Janne, Saara ja Jarkko olivat toki ennakkoon varmoja kärjen tuntumaan menijöitä, mutta minä en uskonut edes itse sijoitukseen kympin sakissa.



Kotamajan huolto alkoi lähestyä, en tietenkään muistanut, että siellä ei ole mitään, ainoastaa siellä pitää käydä. Etsinkin sieltä vesiastioita, seurasin muovinauhoja ohi majan pihan. Lopulta muistin kuljettuani joitakin satoja metrejä, ettei täällä pitänyt olla mitään. Manasin tyhmyyttäni, ei nyt olisi varaa ylimääräisiin ketunlenkkeihin. Loppu olisi helppoa sorapolkua ja tietä. Kotamajalta mentiin pitkästi Kukastunturin kuvetta loivasti nousten ja sauvakävellen matka eteni suht rivakasti. Ja olipa ”eppukin” tullut minua vastaan, ai kun kiva. Eppu osoittautui kelopökkelöksi, naurahdin itsekseni, että väsyneet aivot tekevät temppujaan. Lopulta reitti alkoi lähestyä maalia, Eini lähetti viestiä: ”voisko miesten kolmonen tulla jo maaliin?” Päätin että yritän juosta loppumatkan, pääsenpähän nopeammin pois. Ehdin tehdä vielä yhden pummin, juoksin nauhalla merkatun risteyksen nauhan yli, sopiva myötämäki antoi lentoa askeleeseen. Aloin erkaantua reittijäljeltä, ehdin mennä useamman satametriä ennen kuin tajusin virheen. Alkoi tuntua, että olen itse pahin vastustajani maaliin pääsyn suhteen, melkein pelotti mitä keksin loppumatkalla pääni menoksi.



No lopulta aloin saapua tutulle loppusuoralle, Eini oli vastassa, maaliin matkaa vajaa 700 metriä. Olin nieleskellyt kyyneleitä jo ennen sitä ja siinä meinasin hajota, tunne oli aivan uskomaton. Pakkasin sauvat reppuun, loppumatka maaliin mennään juosten. Kello oli jotakin kuuden ja seitsemän välillä aamulla. Tero oli kuvaamassa maaliin tuloani, Teemu kuulutti maaliin tuloni. Tein vielä maalilinjan ylitettyäni pienen loikan, kun olin niin onnellinen. Maalissa tuntui kuin kaikki väsymys olisi hävinnyt, olin täynnä virtaa. Maalista menimme majapaikallemme hillakkaan, söin ensin ja kävin saunassa. Sen jälkeen uni tuli aika helposti, kroppa oli kipeä, mutta nukkuminen onnistui.




Kisan jälkeen

Heräsin jo muutaman tunnin jälkeen, halusin liikkua ja päästä lähelle normaalia unirytmiä. Kävimme porukalla Pallaksella huoltamassa muutamia juoksijoita, tosin hän ketä menimme huoltamaan, joutui keskeyttämään juuri ennen Pallasta. Oli kiva seurata perästä tulevien maaliin tuloja ja samalla nähdä tuttuja.



Mustahevonen tuli takamatkalta podiumille, eka NUTS 300 yllätti kaikki ennakkosuosikit. Tämä reissu oli huikea ihmiskoe, olin ällistynyt, miten jaksoin vaikka talven ja kevään treenit olivat menneet mollivoittoisesti. Keskittyminen oman tekemiseen oli se juttu, mikä kantoi alusta loppuun saakka. Ja viime hetken hankintana mukaan lähteneet juoksusauvat olivat merkittävin asia, ilman niitä Pöyrisjärven hiekka olisi vienyt liikaa voimia. Tailwind oli oikea valinta energian lähteeksi, kisan aikana ei ollut minkäänlaisia vatsaongelmia. Kenties paljasjalkakenkien ansiosta jalat kestivät ilman sukkien ja kenkien vaihtoa alusta maaliin saakka. Ainut jalkojen huolto oli Hetassa tehty pesu ja nukkumisen aikainen tuuletus. NUTS 300 oli ehdottomasti enemmän päämatka, fysiikka oli pienemmässä roolissa.


Loppusanat

Nyt reilu viikko maaliin tulon jälkeen palautuminen on hyvällä mallilla. On käyty pyöräilemässä ja käytiin myös iltarasteilla hortoilemassa. Treenit kohti VM 130 aloitan joskus tuonnempana.

Kaikille NUTS 300 finishereille isot onnittelut ja DNF -porukalle tsempit uuteen yritykseen!

Ultra-Ana

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Paljasjalkakengät juoksussa

Vasta kun olet tottunut käyttämään paljasjalkakenkiä arjessa ja kävelylenkeillä, voit siirtyä kokeilemaan hölkkää ja juoksua. Juoksu jo itsessään on keholle vaativaa, joten kannattaa ehdottomasti aloittaa rauhallisesti. Juokse esimerkiksi vain joitakin satoja metrejä joka toinen ...

Sopivat kengät löytyy parhaiten kivijalkakaupasta

Niin jalka kuin kenkäkin ovat kolmiuloitteisia asioita, jonka takia netistä kenkien tilaaminen on aina vähän arpapeliä. Kengän sisäpituus ja lestin leveys on tärkeimmät seurattavat ominaisuudet netistä tilatessa. Kengän muoto on kuitenkin monipuolisempi asia, jonka vuoksi sopivuu...

Sanallinen arvio on paras tapa arvioida kengän leveyttä

Kengän leveydellä tarkoitetaan lähinnä varvasosan tilavuutta ja muotoa. Kun kengän lesti on hyvä, varpaat voivat olla täysin vapaana (kuin kenkää ei olisikaan) eikä varpaiden eteen jää liikaa tilaa (yli 2 cm on kesäkengissä liikaa). Kengän numeraalinen leveysmitta vie harhaa...