Vierailulla Lenkan luona Tšekeissä


Vierailut kenkätehtailla by Creaction / Ville J., 29.5.2020
Lenkan luokse oli hieman kinkkistä päästä. Odotimme ensin 50 km väärässä paikassa, koska olimme laittaneet Google Mapsiin vääränlaiset nypylät a-kirjaimen päälle. Pitkän seikkailun jälkeen pääsimme lopulta perille Lenkan talolle, joka oli skandinaavistyylinen lukaali ja ehkä hienoimpia, mitä koko matkalla tuli vastaan.

Lenka on entinen paraurheilija, joka on käynyt Suomessakin hyppäämässä pituutta MM-kisoissa.



BeLenka-reissu

Vasemmalta: Jukka, Lenkan bisneskuvioiden hoitaja, meitsi, Lenka sekä vauva. Vauva ei osallistu yritystoimintaan. Huomasin kuvasta vasta jälkeenpäin, että kaikki olivat paljain jaloin.

Lenkan toiminta on hyvin kaupallista ja kasvusuunnitelmat isoja. Firma on kuitenkin aloittanut pienestä ja sen vuoksi ymmärsimme toisiamme hyvin. Sovimme jatkosuunnitelmista ja annoimme vähän omia mielipiteitämme mm. talvikenkien ja lestien suunnittelussa. Täälläkin oli tunne, että ulkopuolisten kommenttien kuuleminen ja tuki on yllättävän tärkeätä. Kenkien valmistajat eivät selvästikään saa sellaista välitöntä palautetta kuin me saamme, kun sovitamme kenkiä myymälässämme asiakkaille.

Oli hauska kuulla Lenkan ekologisista ajatuksista tuotteiden, pakkausten ja firman imagon kannalta. Oli jännä huomata taas, miten samanlaiset ajatukset meillä oli. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä.



BeLenka-reissu

Meille tarjottiin paikallista pastaruokaa, alkoholitonta olutta ja epällyttävää fermentoitunutta maitoa.



BeLenka-reissu

Jukka tykkäsi ruuasta niin paljon, että tilasi samaa uudestaan illalla ravintolassa.


Be Lenka Winter
Be Lenka Winter
179,00 €
(22)
Available in stock
Be Lenka Prime 2.0
Be Lenka Prime 2.0
119,00 €
(12)
Available in stock
Be Lenka Entice Neo
Be Lenka Entice Neo
139,00 €
(9)
Available in stock
Be Lenka Stride
Be Lenka Stride
119,00 €
(3)
Available in stock
Be Lenka Viva
Be Lenka Viva
129,00 €
(1)
Available in stock
Be Lenka Synergy
Be Lenka Synergy
149,00 €
(3)
Available in stock
Be Lenka Ranger 2.0
Be Lenka Ranger 2.0
169,00 €
(7)
Available in stock
Be Lenka Diva
Be Lenka Diva
159,00 €
(1)
Available in stock
Be Lenka Sophie
Be Lenka Sophie
109,00 €
(3)
Available in stock
Be Lenka socks Essentials Crew
Be Lenka socks Essentials Crew
9,90 €
(bulk price from 9,41 €)
(1)
Available in stock
Be Lenka Rebound
Be Lenka Rebound
99,00 €
(2)
Available in stock
Be Lenka Atlas
Be Lenka Atlas
159,00 €
Available in stock
Be Lenka Cityscape
Be Lenka Cityscape
139,00 €
(2)
Available in stock
-16%
Be Lenka Flexi
Be Lenka Flexi
89,00 €
Outlet prices from 74,44 €
(11)
Available in stock
Be Lenka Joy (2024)
Be Lenka Joy (2024)
69,00 €
(1)
Available in stock
Be Lenka Charlotte
Be Lenka Charlotte
219,00 €
(5)
Available in stock
-33%
Be Lenka Promenade
Be Lenka Promenade
99,00 €
Outlet prices from 66,65 €
(12)
Available in stock
Be Lenka Nevada Neo
Be Lenka Nevada Neo
159,00 €
(14)
Available in stock
Be Lenka Grace
Be Lenka Grace
99,00 €
(12)
Available in stock
Be Lenka Royale
Be Lenka Royale
149,00 €
(1)
Available in stock
Be Lenka Eazy Neo Vegan
Be Lenka Eazy Neo Vegan
129,00 €
Available in stock
Be Lenka Rebound High Top
Be Lenka Rebound High Top
119,00 €
(1)
Available in stock
Be Lenka merino socks children's
Be Lenka merino socks children's
9,90 €
(bulk price from 9,41 €)
Available in stock
Be Lenka Delight
Be Lenka Delight
109,00 €
Available in stock
Be Lenka merino socks
Be Lenka merino socks
19,90 €
(bulk price from 18,91 €)
Available in stock
Be Lenka Champ 3.0
Be Lenka Champ 3.0
149,00 €
(3)
Available in stock
-15%
Be Lenka Joy ( 2023 colours)
Be Lenka Joy ( 2023 colours)
starting from 55,00 €
Outlet prices from 46,75 €
(6)
Available in stock
-23%
Be Lenka Eazy
Be Lenka Eazy
129,00 €
Outlet prices from 99,00 €
(7)
Available in stock
Be Lenka Essentials socks Low-cut
Be Lenka Essentials socks Low-cut
8,90 €
(bulk price from 8,46 €)
(2)
Available in stock
-15%
Be Lenka Bali
Be Lenka Bali
119,00 €
Outlet prices from 101,15 €
(1)
Available in stock
Be Lenka Eazy Neo
Be Lenka Eazy Neo
129,00 €
Available in stock
Be Lenka Winter children's
Be Lenka Winter children's
109,00 €
(2)
Be Lenka children's socks
Be Lenka children's socks
8,90 €
(bulk price from 8,46 €)
Available in stock
Be Lenka Champ 2.0
Be Lenka Champ 2.0
Special price 115,00 €
(2)
Be Lenka ArcticEdge
Be Lenka ArcticEdge
159,00 €
-12%
Be Lenka Allure
Be Lenka Allure
Bargain price 140,00 €
Available in stock
-10%
Be Lenka Entice 2.0 (small flaw)
Be Lenka Entice 2.0 (small flaw)
Bargain price 125,00 €
Available in stock

You might also be interested in

Osallistuimme Leguano-jälleenmyyjien koulutuspäivään

Natural Movementin tiimiläisiä osallistui lauantaina 28.1.2023 Prestocon Oy:n järjestämään lämminhenkiseen koulutustapahtumaan Pirkkalassa. Prestocon Oy on saksalaisen paljasjalkakenkiä valmistavan Leguanon Suomen maahantuoja. Koulutukseen osallistui joukko suomalaisia pienyrittä...

Vierailulla Freetien valmistajalla Skotlannissa

Viime kesänä kävin Hanna-vaimoni kanssa Skoteissa (firman piikkiin) fiilistelemässä. Heti alkuun pyörähdimme Freet-kenkävalmistajalla, jonka tukikohta sijaitsee Edinburgin lähellä. Freetin miellyttävät omistajat Sarah ja Andrew ottivat meidät vastaan kodissaan. Alkuu...

Tutustumassa Boty Luks -kenkien valmistukseen

Tsekin kiertueen ensimmäinen kenkätehdasvisiitti suuntautui Boty Luks -tehtaalle. En ole varma, voiko valmistusta ihan tehdastoiminnaksi kuvailla, koska se tapahtui yksityisasunnon alakerrassa. Osaamista oli kuitenkin runsaasti, mutta kaikki tehdasmaisuus puuttui ja sen sijaan ka...