Tuemme Helsinki Pride -yhteisön työtä


Avustustoiminta by Hanna J., 27.6.2022
Kesä-heinäkuun vaihteessa juhlitaan Helsingissä Pride-viikkoa. Helsinki Pride on Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma, jolla on hauskanpidon lisäksi vakava ja ajankohtainen sanoma: paljon on vielä tehtävää, että maailma olisi tasa-arvoinen ja turvallinen kaikille. Asenteissa ja lainsäädännössä on parannettavaa myös Suomessa.

Koska muutokset eivät tapahdu itsestään, haluamme yrityksenä tukea järjestöjä, joiden tekemän työn omistajamme ja työntekijämme kokevat tärkeäksi. Siksi Natural Movement on tänä vuonna Helsinki Priden yhteistyökumppani. Helsinki Pride -yhteisö on kansalaisjärjestö ja asiantuntijaorganisaatio, jonka tavoitteena on poistaa kulttuuriin, kieleen sekä yhteiskunnan rakenteisiin, arvoihin ja normeihin sisältyvää eriarvoisuutta.

Natural Movement sitoutuu tietenkin Priden arvoihin myös juhlaviikon ulkopuolella. Meille ovat aina tervetulleita kaikenlaiset jalat ja niiden omistajat, emmekä hyväksy syrjintää mihinkään (teko)syyhyn vedoten.

17

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Avustimme jälleen kodittomia

Käväisimme taas ostamassa ruokakaupasta kodittomille ruokaa, hygieniatarvikkeita, herkkuja ja muuta. Rahaa meni 1 093 €. Kaikki kiitos kuuluu tästä teille, asiakkaamme. Ilman teitä avustustoimintamme ei olisi mahdollista.

Avustimme asunnottimia

Kävimme ostamassa Konalan Lidlistä ja K-marketista hygienia- ja ruokatarvikkeita asunnottomille. Ja suklaata. Tietysti vingutettiin taas kaikki firman piikkiin :D

Lahjoitamme 100 € / kk World Visionille

Ilmoittauduimme tänään World Vision lahjoittajaksi. Kiitos teille asiakkaamme, että mahdollistatte tämän.