Vinkkejä ballerinojen käyttömukavuuden lisäämiseksi


Paljasjalkakengät, Oppaat by Nelli N., 10.03.2021

Ballerinat, nuo klassisen kauniit ja ajattomat jalkineet ovat oivallinen valinta esimerkiksi työkengiksi ja tietysti kesään. Onnekkain löytää paljasjalkakenkien maailmasta itselleen juuri sopivat ja mainiosti istuvat ballerinat. Mutta mitä vaihtoehtoja on sillä jonka jalkaan ne mieluisat ballerinat eivät olekaan heti kättelyssä täysin istuvat?

Ensiksi täytyy mainita että ilman remmiä valmistetut paljasjalkaballerinat on suunniteltu istuvuuden kannalta tarkoituksellisesti kapeamammaksi kuin muut paljasjalkakengät. Remmittömiin ballerinoihin ei täten voida suoda täysin samanlaista tilavuutta. On myös oleellista tietää että ballerinoihin jätetään käyntivaraa n. yhden cm verran, eli siis vähemmän kuin muihin (paljasjalka)kenkiin.

Takaisin kysymykseen: kuinka ballerinojen käyttömukavuutta voidaan lisätä?

Kantapään hölskymistä kengässä voidaan vähentää esimerkiksi sukansuojilla. Extrapohjallisesta voi olla myös apua kunhan varmistaa etteivät kengät ala puristaa, tai kantapää hölskymään pohjallisten lisäämisen seurauksena. Ohutta sukkaa (esimerkiksi näitä avokassukkia) käyttämällä ballerinojen käyttäminen on paitsi hygienisempää myös usein mukavampaa istuvuuden kannalta.

Toivottavasti näillä vinkeillä saat remmittömät ballerinasi istuvammaksi ettei käy kuten kenkänsä kadottaneelle Tuhkimolle konsanaan. Ballerina-valikoimaamme pääset tästä, mutta yöunien kannalta varoituksen sananen, menot upeissa paljasjalkaballerinoissa voivat venähtää reilusti yli puolen yön ;)

Bama Ministop Sukansuoja
Bama Ministop Sukansuoja
4.34 €
(2)
Heti varastossa
Knitido Track & Trail Zero
   Knitido Track & Trail Zero
10.90 €
(1)
Heti varastossa

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Mitä hyötyä paljasjalkakengistä on?

Paljasjalkakenkiin siirryttäessä keho oppii vähitellen toimimaan luonnollisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Monet huomaavat jalkaterien ja varpaiden linjausten muuttuvan. Isovarpaan asettuminen optimaaliseen, suoraan linjaan on yksi merkittävimmistä muutoksista koko askell...

Vapaat varpaat voivat olla väylä kehotietoisuuden lisääntymiseen

Ehkä olet ajatellut (odottanut?) innostuvasi liikkumaan ja hetken aikaa puhtia on tuntunutkin riittävän, mutta sitten homma on tyssännyt kuin seinään. Kun huomaat valuvasi sohvanpohjalle sohvatyynyjen läpi millaisia ajatuksia sinulle tulee silloin mieleen? Ehkä olet ajatellut ...

Kenkien huoltaminen – pakkopullaa vai mielekästä puuhastelua?

"Ei vitsi että on kivat kengät. Pitäisköhän näille tehdä jotain että nää näyttäis pidempään asialliselta? Olis voinu kysyä siltä myyjältä.." Kenkien asianmukainen huolto on ekoteko. Kenkien käyttöikään vaikuttaa. Paljasjalkakenkien(kin) huoltaminen sujuu leppoisasti kun sii...