Ballerinat, nuo klassisen kauniit ja ajattomat jalkineet ovat oivallinen valinta esimerkiksi työkengiksi ja tietysti kesään. Onnekkain löytää paljasjalkakenkien maailmasta itselleen juuri sopivat ja mainiosti istuvat ballerinat. Mutta mitä vaihtoehtoja on sillä jonka jalkaan ne mieluisat ballerinat eivät olekaan heti kättelyssä täysin istuvat?
Ilman remmiä valmistetut paljasjalkaballerinat on suunniteltu istuvuuden kannalta tarkoituksellisesti kapeamammaksi kuin muut paljasjalkakengät. Remmittömiin ballerinoihin ei täten voida suoda täysin samanlaista tilavuutta. On myös oleellista tietää että ballerinoihin jätetään käyntivaraa n. yhden cm verran, eli siis vähemmän kuin muihin (paljasjalka)kenkiin. Jos ballerinoissa on hyvin tilaa varpaille, voipi olla, että kenkä hölskyy ikävästi kantapäästä. Ballerinojen kanssa joutuu siis usein tekemään hieman kompromissiä ulkonäön ja mukavuuden välillä.
Kantapään hölskymistä kengässä voidaan vähentää esimerkiksi sukansuojilla. Extrapohjallisesta voi olla myös apua kunhan varmistaa etteivät kengät ala puristaa, tai kantapää hölskymään pohjallisten lisäämisen seurauksena. Ohutta sukkaa (esimerkiksi näitä avokassukkia) käyttämällä ballerinojen käyttäminen on paitsi hygienisempää myös usein mukavampaa istuvuuden kannalta.
Toivottavasti näillä vinkeillä saat remmittömät ballerinasi istuvammaksi, ettei käy kuten kenkänsä kadottaneelle Tuhkimolle konsanaan. Ballerina-valikoimaamme pääset tästä, mutta yöunien kannalta varoituksen sananen, menot upeissa paljasjalkaballerinoissa voivat venähtää reilusti yli puolen yön ;)