Vierailulla Lenkan luona Tšekeissä


Vierailut kenkätehtailla by Creaction / Ville J., 29.5.2020
Lenkan luokse oli hieman kinkkistä päästä. Odotimme ensin 50 km väärässä paikassa, koska olimme laittaneet Google Mapsiin vääränlaiset nypylät a-kirjaimen päälle. Pitkän seikkailun jälkeen pääsimme lopulta perille Lenkan talolle, joka oli skandinaavistyylinen lukaali ja ehkä hienoimpia, mitä koko matkalla tuli vastaan.

Lenka on entinen paraurheilija, joka on käynyt Suomessakin hyppäämässä pituutta MM-kisoissa.



BeLenka-reissu

Vasemmalta: Jukka, Lenkan bisneskuvioiden hoitaja, meitsi, Lenka sekä vauva. Vauva ei osallistu yritystoimintaan. Huomasin kuvasta vasta jälkeenpäin, että kaikki olivat paljain jaloin.

Lenkan toiminta on hyvin kaupallista ja kasvusuunnitelmat isoja. Firma on kuitenkin aloittanut pienestä ja sen vuoksi ymmärsimme toisiamme hyvin. Sovimme jatkosuunnitelmista ja annoimme vähän omia mielipiteitämme mm. talvikenkien ja lestien suunnittelussa. Täälläkin oli tunne, että ulkopuolisten kommenttien kuuleminen ja tuki on yllättävän tärkeätä. Kenkien valmistajat eivät selvästikään saa sellaista välitöntä palautetta kuin me saamme, kun sovitamme kenkiä myymälässämme asiakkaille.

Oli hauska kuulla Lenkan ekologisista ajatuksista tuotteiden, pakkausten ja firman imagon kannalta. Oli jännä huomata taas, miten samanlaiset ajatukset meillä oli. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä.



BeLenka-reissu

Meille tarjottiin paikallista pastaruokaa, alkoholitonta olutta ja epällyttävää fermentoitunutta maitoa.



BeLenka-reissu

Jukka tykkäsi ruuasta niin paljon, että tilasi samaa uudestaan illalla ravintolassa.


Be Lenka Rebound
»
Be Lenka
Rebound
特惠价 83,90 €
有现货
(6)
Be Lenka Winter 3.0
Be Lenka
Winter 3.0
175,00 €
有现货
(4)
Be Lenka Viva
Be Lenka
Viva
特惠价 103,10 €
有现货
(6)
Be Lenka Sophie
Be Lenka
Sophie
特惠价 87,20 €
有现货
(5)
Be Lenka Synergy
Be Lenka
Synergy
149,90 €
有现货
(4)
Be Lenka Cityscape
Be Lenka
Cityscape
139,00 €
有现货
(2)
Be Lenka Core
Be Lenka
Core
119,00 €
有现货
Be Lenka Entice Neo
Be Lenka
Entice Neo
139,00 €
有现货
(9)
Be Lenka ArcticEdge
Be Lenka
ArcticEdge
159,00 €
有现货
Be Lenka Buena
Be Lenka
Buena
119,00 €
有现货
Be Lenka Ranger 2.0
Be Lenka
Ranger 2.0
169,00 €
有现货
(10)
Be Lenka Delight
Be Lenka
Delight
109,00 €
有现货
(1)
Be Lenka Nevada Neo
Be Lenka
Nevada Neo
159,00 €
有现货
(15)
Be Lenka Promenade
Be Lenka
Promenade
99,00 €
有现货
(15)
Be Lenka Swift
Be Lenka
Swift
特惠价 81,10 €
有现货
(2)
Be Lenka Bellissima 2.0
Be Lenka
Bellissima 2.0
119,00 €
有现货
Be Lenka Grace
Be Lenka
Grace
99,00 €
有现货
(13)
Be Lenka Rebound High Top
Be Lenka
Rebound High Top
119,00 €
有现货
(2)
Be Lenka Flexi
Be Lenka
Flexi
89,00 €
有现货
(11)
Be Lenka Royale
Be Lenka
Royale
149,00 €
有现货
(1)
-17%
Be Lenka Joy
Be Lenka
Joy
57,15 - 69,00 €
有现货
(1)
-18%
Be Lenka Atlas
Be Lenka
Atlas
130,89 - 159,00 €
有现货
(4)
-76%
Be Lenka Harmony (LIMITED AVAILABILITY)
Be Lenka
Harmony (LIMITED AVAILABILITY)
28,17 - 119,00 €
有现货
Be Lenka Eazy Neo Vegan
Be Lenka
Eazy Neo Vegan
129,00 €
有现货
Be Lenka Diva
Be Lenka
Diva
特惠价 126,90 €
有现货
(1)
Be Lenka Prime 2.0
Be Lenka
Prime 2.0
119,00 €
有现货
(12)
Be Lenka Champ 3.0
Be Lenka
Champ 3.0
149,00 €
有现货
(3)
Be Lenka Essentials 袜子 Low-cut
Be Lenka
Essentials 袜子 Low-cut
8,90 €
(零售价 起 8,46 €)
有现货
(2)
-18%
Be Lenka Charlotte
Be Lenka
Charlotte
180,29 - 219,00 €
有现货
(5)
Be Lenka Allure
Be Lenka
Allure
159,00 €
有现货
Be Lenka Eazy Neo
Be Lenka
Eazy Neo
129,00 €
有现货
Be Lenka Bali
Be Lenka
Bali
119,00 €
有现货
(1)
Be Lenka Pudds 橡胶靴
Be Lenka
Pudds 橡胶靴
49,90 €
有现货
(1)
Be Lenka merino袜子
Be Lenka
Merino袜子
19,90 €
(零售价 起 18,90 €)
有现货
Be Lenka SnowFox 2.0 (LIMITED AVAILABILITY)
Be Lenka
SnowFox 2.0 (LIMITED AVAILABILITY)
115,00 €
有现货
(4)
Be Lenka 儿童 袜子
Be Lenka
儿童 袜子
8,90 €
(零售价 起 8,46 €)
有现货
Be Lenka Jolly (LIMITED AVAILABILITY)
Be Lenka
Jolly (LIMITED AVAILABILITY)
55,00 - 59,00 €
有现货
Be Lenka Prestage
Be Lenka
Prestage
139,00 €
有现货
-63%
Be Lenka Trailwalker 2.0 (RAJOITETTU ERÄ)
Be Lenka
Trailwalker 2.0 (RAJOITETTU ERÄ)
59,29 - 159,00 €
有现货

You might also be interested in

Osallistuimme Leguano-jälleenmyyjien koulutuspäivään

Natural Movementin tiimiläisiä osallistui lauantaina 28.1.2023 Prestocon Oy:n järjestämään lämminhenkiseen koulutustapahtumaan Pirkkalassa. Prestocon Oy on saksalaisen paljasjalkakenkiä valmistavan Leguanon Suomen maahantuoja. Koulutukseen osallistui joukko suomalaisia pienyrittä...

Vierailulla Freetien valmistajalla Skotlannissa

Viime kesänä kävin Hanna-vaimoni kanssa Skoteissa (firman piikkiin) fiilistelemässä. Heti alkuun pyörähdimme Freet-kenkävalmistajalla, jonka tukikohta sijaitsee Edinburgin lähellä. Freetin miellyttävät omistajat Sarah ja Andrew ottivat meidät vastaan kodissaan. Alkuu...

Tutustumassa Boty Luks -kenkien valmistukseen

Tsekin kiertueen ensimmäinen kenkätehdasvisiitti suuntautui Boty Luks -tehtaalle. En ole varma, voiko valmistusta ihan tehdastoiminnaksi kuvailla, koska se tapahtui yksityisasunnon alakerrassa. Osaamista oli kuitenkin runsaasti, mutta kaikki tehdasmaisuus puuttui ja sen sijaan ka...