Käynti- ja kasvuvara


Oppaat by Hanna J., 10.7.2018

Kenkiin täytyy jättää jalkaterän liikettä varten ns. käyntivara, joka lisätään jalkaterän pituusmittaan. Aikuisten kenkiin suositellaan 1-1,5 cm:n käyntivaraa kenkien käyttötarkoituksen mukaan (kesäkenkiin vähemmän kuin talvikenkiin, joita käytetään yleensä paksumpien sukkien kanssa). Avokärkisiin sandaaleihin riittää 0,5-0,7 cm. Vibram Fivefingers on kenkämerkki, johon tavanomainen käyntivaraohje ei päde. Tarkistathan mallin mittataulukosta sopivan koon jalkateräsi mitan perusteella.

Lasten jalat kasvavat nopeasti, joten kenkiin täytyy jättää myös kasvuvaraa. Lapsen jalkaterä kasvaa keskimäärin 2–3 numeroa vuodessa. Sopiva käynti- ja kasvuvara lasten kenkiin on 1,2-1,7 cm, talvikenkiin maksimissaan 2 cm. Liian suuri kasvuvara tekee kengistä kömpelöt, mikä vaikeuttaa lapsen liikkumista. Käynti- ja kasvuvara täytyy suhteuttaa myös lapsen jalan kokoon: pienimmille lapsille riittää vähemmän, sillä heidän jalkateriensä pituuteen verrattuna esimerkiksi 1,7 cm:n ylimääräinen tila kengän kärjessä on suhteessa enemmän kuin isommalla lapsella.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Tips for finding suitable shoes

Finding a comfortable and well fitting shoe can be challenging. Each manufacturer uses their own lasts, and their size measurements are rarely comparable. Rather than comparing sizes (e.g., EU 38 ) we reccomend considering the inner length of the shoes in relation to your feet.  ...

Vinkkejä ensimmäisten paljasjalkakenkien ostamiseen

Olisi mukavaa, jos paljasjalkakenkäily alkaisi löytämällä hyvät ja mukavat kengät. Miten se tehdään? Ostaminen kivijalkakaupasta Mikäli mahdollista, kannattaa mennä kenkäostoksille myymälään, jossa on tarjolla mahdollisimman iso valikoima ja asiaan erikoistuneet myyjät. Tällöin ...

Oppaat kenkien koon valitsemisesta

Olemme kirjoittaneet laajasti ohjeistusta kenkien koon valitsemisesta. Alla linkkejä oppaisiimme. Asiaa oikeankokoisten kenkien valitsemisesta: Ohjeita jalan pituuden mittaamiseksi: Ohjeita jalan leveyden mittaamiseksi: Jalan leveyden arviointityökalu: Käynti- ja kasvu...