Vierailulla Lenkan luona Tšekeissä


Vierailut kenkätehtailla by Creaction / Ville J., 29.5.2020
Lenkan luokse oli hieman kinkkistä päästä. Odotimme ensin 50 km väärässä paikassa, koska olimme laittaneet Google Mapsiin vääränlaiset nypylät a-kirjaimen päälle. Pitkän seikkailun jälkeen pääsimme lopulta perille Lenkan talolle, joka oli skandinaavistyylinen lukaali ja ehkä hienoimpia, mitä koko matkalla tuli vastaan.

Lenka on entinen paraurheilija, joka on käynyt Suomessakin hyppäämässä pituutta MM-kisoissa.



BeLenka-reissu

Vasemmalta: Jukka, Lenkan bisneskuvioiden hoitaja, meitsi, Lenka sekä vauva. Vauva ei osallistu yritystoimintaan. Huomasin kuvasta vasta jälkeenpäin, että kaikki olivat paljain jaloin.

Lenkan toiminta on hyvin kaupallista ja kasvusuunnitelmat isoja. Firma on kuitenkin aloittanut pienestä ja sen vuoksi ymmärsimme toisiamme hyvin. Sovimme jatkosuunnitelmista ja annoimme vähän omia mielipiteitämme mm. talvikenkien ja lestien suunnittelussa. Täälläkin oli tunne, että ulkopuolisten kommenttien kuuleminen ja tuki on yllättävän tärkeätä. Kenkien valmistajat eivät selvästikään saa sellaista välitöntä palautetta kuin me saamme, kun sovitamme kenkiä myymälässämme asiakkaille.

Oli hauska kuulla Lenkan ekologisista ajatuksista tuotteiden, pakkausten ja firman imagon kannalta. Oli jännä huomata taas, miten samanlaiset ajatukset meillä oli. Tästä on hyvä jatkaa yhteistyötä.



BeLenka-reissu

Meille tarjottiin paikallista pastaruokaa, alkoholitonta olutta ja epällyttävää fermentoitunutta maitoa.



BeLenka-reissu

Jukka tykkäsi ruuasta niin paljon, että tilasi samaa uudestaan illalla ravintolassa.


Be Lenka Winter
Be Lenka Winter
179,00 €
(22)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Prime 2.0
Be Lenka Prime 2.0
119,00 €
(12)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Entice Neo
Be Lenka Entice Neo
139,00 €
(9)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Stride
Be Lenka Stride
119,00 €
(3)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Viva
Be Lenka Viva
129,00 €
(1)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Synergy
Be Lenka Synergy
149,00 €
(3)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Ranger 2.0
Be Lenka Ranger 2.0
169,00 €
(7)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Diva
Be Lenka Diva
159,00 €
(1)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Sophie
Be Lenka Sophie
109,00 €
(3)
倉庫に在庫あり
Be Lenka 靴下 Essentials Crew
Be Lenka 靴下 Essentials Crew
9,90 €
(一括購入価格 から 9,41 €)
(1)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Rebound
Be Lenka Rebound
99,00 €
(2)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Atlas
Be Lenka Atlas
159,00 €
倉庫に在庫あり
Be Lenka Cityscape
Be Lenka Cityscape
139,00 €
(2)
倉庫に在庫あり
-16%
Be Lenka Flexi
Be Lenka Flexi
89,00 €
お見切り商品価格は 74,44 €
(11)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Joy (2024)
Be Lenka Joy (2024)
69,00 €
(1)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Charlotte
Be Lenka Charlotte
219,00 €
(5)
倉庫に在庫あり
-33%
Be Lenka Promenade
Be Lenka Promenade
99,00 €
お見切り商品価格は 66,65 €
(12)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Nevada Neo
Be Lenka Nevada Neo
159,00 €
(14)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Grace
Be Lenka Grace
99,00 €
(12)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Royale
Be Lenka Royale
149,00 €
(1)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Eazy Neo Vegan
Be Lenka Eazy Neo Vegan
129,00 €
倉庫に在庫あり
Be Lenka Rebound High Top
Be Lenka Rebound High Top
119,00 €
(1)
倉庫に在庫あり
Be Lenka merino 靴下 子供用
Be Lenka merino 靴下 子供用
9,90 €
(一括購入価格 から 9,41 €)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Delight
Be Lenka Delight
109,00 €
倉庫に在庫あり
Be Lenka merino 靴下
Be Lenka merino 靴下
19,90 €
(一括購入価格 から 18,91 €)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Champ 3.0
Be Lenka Champ 3.0
149,00 €
(3)
倉庫に在庫あり
-15%
Be Lenka Joy ( 2023 colours)
Be Lenka Joy ( 2023 colours)
から 55,00 €
お見切り商品価格は 46,75 €
(6)
倉庫に在庫あり
-23%
Be Lenka Eazy
Be Lenka Eazy
129,00 €
お見切り商品価格は 99,00 €
(7)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Essentials 靴下 Low-cut
Be Lenka Essentials 靴下 Low-cut
8,90 €
(一括購入価格 から 8,46 €)
(2)
倉庫に在庫あり
-15%
Be Lenka Bali
Be Lenka Bali
119,00 €
お見切り商品価格は 101,15 €
(1)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Eazy Neo
Be Lenka Eazy Neo
129,00 €
倉庫に在庫あり
Be Lenka Winter 子供用
Be Lenka Winter 子供用
109,00 €
(2)
Be Lenka 子供用 靴下
Be Lenka 子供用 靴下
8,90 €
(一括購入価格 から 8,46 €)
倉庫に在庫あり
Be Lenka Champ 2.0
Be Lenka Champ 2.0
特別価格 115,00 €
(2)
Be Lenka ArcticEdge
Be Lenka ArcticEdge
159,00 €
-12%
Be Lenka Allure
Be Lenka Allure
お値打ち価格 140,00 €
倉庫に在庫あり
-10%
Be Lenka Entice 2.0 (small flaw)
Be Lenka Entice 2.0 (small flaw)
お値打ち価格 125,00 €
倉庫に在庫あり

こちらも気になるかもしれません

Osallistuimme Leguano-jälleenmyyjien koulutuspäivään

Natural Movementin tiimiläisiä osallistui lauantaina 28.1.2023 Prestocon Oy:n järjestämään lämminhenkiseen koulutustapahtumaan Pirkkalassa. Prestocon Oy on saksalaisen paljasjalkakenkiä valmistavan Leguanon Suomen maahantuoja. Koulutukseen osallistui joukko suomalaisia pienyrittä...

Vierailulla Freetien valmistajalla Skotlannissa

Viime kesänä kävin Hanna-vaimoni kanssa Skoteissa (firman piikkiin) fiilistelemässä. Heti alkuun pyörähdimme Freet-kenkävalmistajalla, jonka tukikohta sijaitsee Edinburgin lähellä. Freetin miellyttävät omistajat Sarah ja Andrew ottivat meidät vastaan kodissaan. Alkuu...

Tutustumassa Boty Luks -kenkien valmistukseen

Tsekin kiertueen ensimmäinen kenkätehdasvisiitti suuntautui Boty Luks -tehtaalle. En ole varma, voiko valmistusta ihan tehdastoiminnaksi kuvailla, koska se tapahtui yksityisasunnon alakerrassa. Osaamista oli kuitenkin runsaasti, mutta kaikki tehdasmaisuus puuttui ja sen sijaan ka...