Paljasjalkakenkien käyttöohjeet


Zapatos descalzos, Guías by Hanna J., 6.10.2023
Me pohjoisen pallonpuoliskon ihmiset olemme tottuneet käyttämään kenkiä ensimmäisistä askeleistamme lähtien. Paljasjaloin tai kevyillä jalkineilla liikkuessa tuki- ja liikuntaelimistömme työskentelee aivan toisella tavalla kuin tavallisia kenkiä käyttäessämme. Paljasjalkakenkiin sopeutuminen on yksilöllistä. Tärkeintä on edetä maltillisesti ja omaa kehoa kuunnellen.

Käytä paljasjalkakenkiä aluksi lyhyitä aikoja kerrallaan. Tunnustele miltä liikkuminen tuntuu. Saatat löytää lihaksistostasi aivan uusia tuttavuuksia!

Ennen kävely- tai juoksulenkeille lähtöä kannattaa käyttää paljasjalkakenkiä arkikenkinä, käyttöaikaa pikkuhiljaa pidentäen. Anna kehollesi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Pientä kipua tai arkuutta ei tarvitse säikähtää. Ne ovat kuitenkin merkkejä siitä, että sinun kannattaa edetä hitaammin, pitää hieman taukoa ja kokeilla myöhemmin rauhallisesti uudestaan.

Voit aivan hyvin käyttää kengissäsi pohjallisia vaimentamaan iskuja. Monet kokevat pohjallisten käytön tarpeelliseksi, sillä iän myötä jalkapohjiemme oma iskuja vaimentava rasvakerros ohenee.

Modernin elinympäristön keinotekoisilla kovilla alustoilla tarvitaan yleensä enemmän iskunvaimennusta, samoin kuin paljon hyppyjä sisältävässä liikunnassa. Näissä tilanteissa hieman paksumpipohjainen kenkä on parempi vaihtoehto kuin kaikkein ohutpohjaisimmat mallit.

Kipu ja turvotus ovat merkkejä tulehdusreaktiosta eli jonkinlaisesta vauriosta. Mikäli tällaisia oireita ilmenee ja yhdistät ne uusiin kenkiin, on tärkeätä antaa vaurion parantua täysin ennen kuin kokeilet kenkiä uudestaan. Jos sinusta tuntuu, että paljasjalkakengät aiheuttavat toistuvasti kipua ja/tai pahenevaa kipua tai epämukavuutta, älä jatka niiden käyttöä väkisin.

Frequently asked questions about barefoot shoes Paljasjalkakengät juoksussa

Le puede interesar también

Tips for finding suitable shoes

Finding a comfortable and well fitting shoe can be challenging. Each manufacturer uses their own lasts, and their size measurements are rarely comparable. Rather than comparing sizes (e.g., EU 38 ) we reccomend considering the inner length of the shoes in relation to your feet.  ...

Joe Nimble Trail Addict -kengät testissä

Nappasin Joe Nimblen Trail Addict -lenkkikengät testattavaksi, koska kaipasin varsinkin pidemmille lenkeille ja asfaltille sekä talvijuoksuun enemmän suojaa ja vaimentavampaa pohjaa. Tossut pääsivätkin heti kunnon testiin Nuuksion poluille, jossa kokeilin niitä sekä juoksussa ett...

Mikä kenkä kestää parhaiten asfaltilla liikkumista?

Parhaiten asfaltilla kävelyä ja juoksua kestää Joe Nimble- ja Bär-merkin kengät. Kyseessä käytännössä sama merkki, jonka sporttisemman puolen kengät on Joe Nimble -merkin alla ja fiilistelykengät Bär-merkillä. Mallisto on sikäli sekava, että osassa malleista on vähän enemmän...